Heipähei!

Eilen kävin kurssin lähitapaamisessa. Ikävä kyllä paikalle ei hirveän paljon saapunut porukkaa, mutta kuitenkin ihan kivaa oli ja erikoisia ideoita sain kuulla muilta ryhmiltä. Siellä siis mietiskeltiin ja vertailtiin toistemme ideoita valitsemamme esineen kehittämiseksi. Monilla ihmisillä oli aika korkealentoisia ideoita. Joistain niistä huomasi ettei niitä oltu oikeasti edes mietitty vaan lätkäisty ensimmäisenä päähän tuleva paperille. En tiedä olenko vaan liian tosikko, mutta en näe tällaisessa mitään järkeä. Homman ideana oli soveltaa luotaus-menetelmää, mutta mielestäni menetelmä on hieman epätehokas ja ehkä sitä pitäisi käyttää vasta viimeisenä oljenkortena, kun tuntuu ettei mistään saa innovaatiota. 

Tässä moduulissa aiheena oli myös käyttö- ja käyttäjäkokemuksen vertailua. Ei ainakaan nyt itselleni ihan kokonaan auennut että oliko käyttökokemus ja käytettävyys sama asia. Mutta ymmärsin kuitenkin käyttäjäkokemuksen tarkoittavan eri asiaa. Käyttäjäkokemus siis tarkoittaa koko käyttäjän saamaa kokemusta asiasta. Siihen vaikuttaa oikeastaan kaikki. Ihan kaikki. Käytettävyys on kuitenkin vain "tuotteen ominaisuus" ja siihen voidaan vaikuttaa todella tehokkaasti tekemällä tutkimusta käyttökokemuksista. Mutta kun käyttäjäkokemukseen voi vaikuttaa esimerkiksi käyttäjän silloinen mielentila, vallitseva sää, entiset kokemukset, poliittiset mielipiteet sun muut kehittäjän vaikutuspiirin ulkopuolella olevat asiat, on käyttäjäkokemukseen vaikuttaminen erittäin hankalaa. Tietenkin käytettävyydellä on iso merkitys, mutta sekään ei loppujen lopuksi merkkaa mitään jos käyttäjä on jo ennen käyttöään päättänyt vihata tuotetta. Valitettavaa...

 

Ville Venhola