Tämä blogi toimii henkilökohtaisena oppimispäiväkirjanani. Postaan viikottain pieniä tekstinpätkiä omasta oppimisestani.

 

Ensimmäisen viikon aiheena oli tietotekniikan moninaisuus, sekä tutustuminen SIGCHI-yhteisöön. Luentovideossa käsiteltiin hieman tietotekniikan historiaa ja mielestäni oli kiva kuulla myös luennoitsijan omia kokemuksia teknologian kehittymisestä. On järisyttävää ajatella kuinka ihmiset ovat eläneet tuhansia vuosia hitaassa kehityksessä ja nyt viimeisen 70 vuoden aikana koko yhteiskunta on muuttunut ihan erilaiseksi, koska teknologiassa ollaan otettu niin suuria askeleita eteenpäin. Luennoitsija myös avasi hyvin, kuinka laaja ala tietotekniikka oikeasti on. Se ei ole vain mikropiirejä ja koodinpätkiä, vaan se liittyy aidosti kaikkiin elämän osa-alueisiin ja on niissä aktiivisesti mukana. Itseäni monesti mietityttää juurikin tuo että tarviiko sitä teknologiaa tunkea ihan joka paikkaan, mutta luennoitsijan pointit hälvensivät tätä mietintää. Vaikka älykäs jääkaappi tai puhuva mikro tuntuisi ihan järjettömältä idealta, ne ovat kuitenkin tehty vain helpottamaan ihmisten elämää ja rakentamaan parempaa yhteiskuntaa. Toisaalta sitten tulevaisuudessa, jos kaikki on automatisoitua ja mitään ei tarvitse tehdä itse, niin mitä me ihmiset sitten teemme? Elämän ei mielestäni tarvitse olla liian helppoa. Yhteiskunta, jossa ihmiset kasvavat tekemättä mitään, luultavasti kasvattaa ihmisistä aika laiskoja, harmaita ja tylsiä. 

 

Toinen aihe oli tutustua SIGCHI-yhteisöön ja WUD-päivään. SIGCHI on siis kansainvälinen yhteisö, joka keskittyy ihmisen ja tietokoneen (teknologian) väliseen kanssakäymiseen. Se koostuu suuresta määrästä alan ammattilaisia, tutkijoita ja opiskelijoita. Ideana on yhdistää alan tekijöitä ja näin ollen kehittää tutkimusta ja luoda uusia ideoita. SIGCHI järjestää useita seminaareja vuodessa, joissa kerrotaan alan uusimmat tuulahdukset, sekä tietenkin innovoidaan uutta. SIGCHI Finland on Suomen oma vastaava järjestö. Se on periaatteessa tavoitteiltaan ja tavoiltaan samanlainen järjestö kuin SIGCHI, mutta tietenkin hieman pienemmässä mittakaavassa. Odotan innolla WUD-päivää, koska en ole hirveästi aikaisemmin tämmöisiin osallistunut. Siitä sitten enemmän kuitenkin tulevaisuudessa.Tässä vielä linkki kumpaankin yhteisöön: https://sigchi.org/ , http://www.sigchi.fi/

 

Tässä kaikki tällä erää, palaamme asiaan ensi viikolla!

 

Ville Venhola